perjantai 5. heinäkuuta 2013

Kesäkoti Helsingissä


Monelle lapselle Helsingin matka on kesän kohokohta. Torni on palvellut lapsiperheiden kivana kesäkotina jo 82 vuoden ajan.

Meillä Tornissa välitetään perheen pienimpien viihtymisestä. Vierainamme käy kaikenikäisiä lapsia, vastasyntyneestä teini-ikäiseen. Lapsiystävällinen henkilökuntamme näyttää mielellään hotellin jänniä paikkoja lapsukaisille. Ennen kesäkautta lyömme aina päämme yhteen ja suunnittelemme palveluja lapsiperheille. 


Haluamme Tornissa jättää vieraillemme pysyviä muistoja. Ja siinä olemmekin onnistuneet. Näin yksi ”lapsistamme” muistelee Hotelli Tornia vuosikymmenten jälkeen.

”Nuo muistot kertovat siitä, mitä Hotelli Torni minulle merkitsee. Se ei ole vain hotelli hotellien joukossa, se on jotain paljon enemmän. Hyviä, iloisia ja lämpimiä hetkiä elämäni kalenterissa. Lapsuudessani Helsingin-matkat olivat kesän kohokohtia, ja yöpyminen hotellissa jotain aivan erityistä.”                                                                                                                     - Pälvi Salo
 
Elämme Helsingin sydämessä, lapsiperheille ihanteellisella paikalla. Kaupungin vetonaulat, Linnanmäki, Korkeasaari ja Luonnontieteellinen museo, ovat kaikki näppärästi lähellä. Vauhdin huuma vie pään pyörälle Linnamäellä. Pandoja, lumileopardeja ja 150 muuta eläinlajia voi suunnata katselemaan Korkeasaareen. Viime syksynä Senaatintorille avattiin Lasten kaupunki, jossa leikitään 1700-luvun verstaissa ja 1970-luvun mummolassa. 

Kesän alla kävimme ostamassa lapsivieraitamme varten kiikareita. Vastaanotosta lainattavilla kiikareilla tiiraillaan myös pienet yksityiskohdat hotellin ylimmästä kerroksesta. Omat kartat ja muistikirjat vievät perheen pienimmät ikimuistoiselle tutkimusmatkalle. Isommille lapsille ja aikuisille meillä on tarjolla polkupyöriä lainattavaksi. Niillä retket taittuvat hujauksessa.

Tornissa lapsia hemmotellaan eikä jano yllätä. Saapuessaan meille lapset saavat Onni Orava -leiman käteen. Leimalla he juovat limpparia ilmaiseksi missä tahansa ravintoloistamme – tietenkin vanhempien luvalla.  Lisäksi ravintoloissamme alle 8-vuotias syö vanhempiensa seurassa ilmaiseksi. Kesäisin lapsille on oma ruokalistansa tai halutessa puolitamme heille ”aikuisten” annoksia. Kokit ottavat huomioon pienten toiveet.


Tänä kesänä rakensimme myös Onni Oravan leikkihuoneen, jossa lapset viihtyvät aikuisten nauttiessa illallisen tai aamiaisen rauhassa loppuun. Onni Oravan pikkulahjat jaetaan lapsille vastaanotosta heidän saapuessaan. Tornissa lasten aika ei käy pitkäksi!

Torni haluaa tarjota koko perheelle unohtumattomat hetket Helsingissä. Hyvillä näköaloilla.

Markus Siitonen
Hotellipäällikkö




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti