maanantai 16. joulukuuta 2013

”Kun saapuu joulu kaupunkiin…”




Joululaulut soivat ja ihana joulun tuoksu on rantautunut Torniin. Kuuset on pystytetty, koristeet ripustettu ja joulun henki puhallettu. Kohta se joulupukki jo kolkutteleekin kaikkien ovilla, myös meillä Tornissa. Onneksi joulu on juhla, jossa pukin polvelle saa kuka tahansa istahtaa.


Minä olen Riitta, Tornin ravintolatoimenpäällikkö. Miten innoissani olenkaan siitä, että jouluun on enää 10 yötä. Joulu on tärkeä juhla koko Tornin henkilökunnalle, ja siksi haluamme tarjota ikimuistoisen sellaisen myös vieraillemme. Lapsille ja aikuisille, kaikenkokoisille ja -ikäisille. Jokainen on tervetullut Tornin joulumaailmaan!

Hotellissa vietetty joulu tarjoaa mahdollisuuden hengähtää ja nauttia joulun tunnelmasta. Lämmin ja lempeä tunnelma toivottaa tulijan tervetulleeksi punaista mattoa pitkin. Kuinka usein istahdat jouluna valmiiseen pöytään punaisen maton ja joululaulujen saattelemana?

Tornista löytyy kaikki se, mitä tunnelmalliseen jouluun kuuluu. Vieraat vain nauttivat olostaan, hössötys jääköön meidän harteille – samoin tiskit. 



Katoimme ensimmäisen joulupöydän jo pari viikkoa sitten, ja jatkamme samaan tahtiin aina jouluaattoon asti. Vieraamme saavat nauttia valmiiksi katetuista herkuista ilman minkäänlaista kiirettä. Joulubuffasta löytyvät esimerkiksi blinit ja mäti, minun lempiruokani. En ole vielä keksinyt, mitä Tornista ei jouluna saisi!


Aattoiltana toivotamme tervetulleiksi joulupukin ja joulutontun. Jos vieraamme ovat olleet oikein kilttejä, saattaapa pukki ojentaa pienen lahjapaketin jokaiselle. Myös Pikku-Liisan paketti löytää oikeaan osoitteeseen, kunhan etukäteen sovitaan.


Ja katsokaa tätä piparkakkuluomusta, jonka ovat taituroineet keittiömme ammattilaiset. Vau! Tällä hetkellä Torni on täynnä aivan ihania joulukoristeita. Kollegani Margareta on tehnyt loistavaa työtä. 


Itse olen asunut Helsingissä jo kolmisen kymmentä vuotta. Voisin hyvin kuvitella viettäväni joulun pyhät Tornissa mieheni ja Siiri-koiramme kanssa nautiskellen. 

Ylipäätään joulu Helsingissä on äärettömän kaunis. Kerrankin aikaa ihastella kaikkea, mitä kaupungista löytyy. Arjessa ei aina ehdi. Aivan ehdoton suosikkini on Stockan jouluikkuna, joka onkin vielä tältä vuodelta näkemättä. Toinen suosikkini on kävely Esplanadin puistossa kauniiden valojen ympäröimänä. Siitä sitten vaikka Johanneksen kirkkoon.


Jos itse saisin päättää, kruunaisin kaupunkikierroksen jouluna Ateljee Bariin samppanjalasilliselle. Ateljee Bar onkin auki läpi joulun. Koska vain voi käydä hörppäämässä kuumat kaakaot tai nauttia korkeuksissa lasi kuplivaa. Miten ihanan näköinen Helsinki onkaan 14. kerroksesta – koko kaupunki valaistuna joulun valoin.

Tai vetäytyä vällyjen väliin lukemaan kirjoja, ja nauttia näistä arvokkaista lomapäivistä. Suosittelen joululukemiseksi kaikille Ulla-Lena Lundbergin teosta Jää. 


Kyllä minä haluaisin herätä joulupäivään tai lomapäivään pehmeistä lakanoista katsellen ympärille avautuvaa Helsinki. Kukapa ei haluaisi? 

Rauhallista ja tunnelmallista joulun aikaa kaikille!

Jouluterveisin,
Riitta
Ravintolatoimenpäällikkö
 

 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti