perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kesäpihan tuoksuja



Vietimme torstaina 5.6. Tornin Kesäpihan avajaisia, sää suosi ja paikan päälle saapui 90 kanta-asiakastamme.

Iltapäivä oli suorastaan ihanan kesäinen. Aurinko paistoi ja lämmitti pihaa mukavasti. Näin ei ole ollut aina meidän tilaisuuksissa. Talvella järjestimme joulumarkkinat, jolloin ensimmäisenä päivänä satoi tietysti lunta ja räntää vaakatasossa ja seuraavana oli 30 asteen pakkanen, joten nyt tämä sää tuntui vieläkin paremmalta. 


  
 
Nautimme vieraiden kanssa viileistä juomista ja kesäisistä ruoista. Keittiömestarimme Juha tiimeineen valmisti meille herkullista varhaisperunasalaattia, halloumijuustoa grillattuna sekä tarjolla oli valikoima mausteisia makkaroita, joiden herkullinen tuoksu kutkutti kaikkien makuhermoja. Ruoka maistui ja pöydässä sai käydä täyttämässä laseja monta kertaa. Mehän Tornissa emme laske kierroksia!  


Kukkakauppa Ch. Barckin Petri on luonut kesäksi kauniin paratiisin pihallemme, Uuden Guinean Liisat kukkivat kauniisti ja tuovat väriä sympaattiselle pihallemme. Oransseihin ruukkuihin istutetut puksipuut näyttävät kivan raikkailta. Pihan avajaisiin myös alppiruusut aukesivat kuin tilauksesta.

 
Puhuimme paljon meidän suuren suosion saaneesta siivouspäivän kirpputorista, jolloin meitä hemmoteltiin myös kauniilla säällä. Moni asiakkaistamme oli käynyt paikan päällä ja kehui ideaa. Siitä saimmekin ajatuksen järjestää elokuussa kantisten kirpputorin. Ideana on, että me annamme pöydät asiakkaiden käyttöön, ja he voivat tulla myymään omia tavaroitaan. Heidi V. ilmoittautui heti ensimmäisenä mukaan. Lupasimme tilata kauniin ilman ja avata baarinkin.




Pitihän juhlissa olla vielä leikkimielinen kilpailu. Järjestimme sen yhdessä Marjutin kanssa kysellen hauskoja asioita Tornista, kuten ”sijaitseeko hotellin sisäpihalla koirahoitola Tassula, Kokemus Helsinki Day Spa vai Antikvariaatti Vanhat Kirjat?”. Kiusoittelimme kantiksia, jotka ovat käyneet vuosia O’Malley’sissä eivätkä osanneet vastata visailun kysymyksiin. 65 vastausta, 14 oikeaa riviä ja yksi voitettu majoituslahjakortti. Sekä monta iloista naurunpyrskähdystä. 

Ruokailun jälkeen meitä viihdytti Lasse Jaakonaho. Hänen musiikkinsa sopi mahtavasti kesäiltaan!

Kyllä meille itsellekin jäi hyvä mieli juhlista, paljon tuli kiitoksia ja palautetta. Tällaiset hetket arjen keskellä antavat uutta virtaa ja hyvää mieltä kesään. 


Kesäisin terveisin,
Riitta & Marjut




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti