maanantai 2. helmikuuta 2015

Löydä kulttuurimme suurmies Helsingistä

Viulisti. Säveltäjä. 7 sinfoniaa. 150 pianoteosta. 60 orkesteriteosta. 1 ooppera. 16 näyttämömusiikkiteosta. Sekä satoja muita variaatioita. Ja tuhansia jälkiä suomalaisessa kulttuurissa. Jean Sibeliuksen syntymästä tulee tänä vuonna täyteen 150 vuotta. Se näkyy ja kuuluu ympäri maata.

Jo 1900-luvun alussa Sibelius nautti elämästään Helsingissä, aivan kuten me muutkin vuosisata myöhemmin. Vain ympärillä oleva maailma oli hieman erilainen.

Myös Torni oli tuttu paikka. Tiedämme, että Sibelius viihtyi meillä jo 30-luvulla. Koska tarkempaa tietoa hänen liikkeistään Helsingissä ei ole, päätin tutustua hieman hänen tekemisiinsä.

Tähän täydellinen paikka on tällä hetkellä Ateneum, joka on näppärästi melkein kulman takana. Sieltä löytyisi sekä hän että hänen koko historiansa. Sibeliuksen 150-vuotis juhlanäyttely Ateneumissa esittelee Sibeliuksen yhteyksiä aikansa kuvataiteisiin. En paljasta enempää, mutta suosittelen lämpimästi!


Näyttelyyn ehtii maaliskuulle saakka. Sieltä voi napata myös kotiinviemisinä Sibelius-kahvia. 


Tai vaikka iltalukemista.


Sibeliuksen jalanjälkiä on seurattu hartaasti ympäri Suomen. Moni asia on nimetty säveltäjämme mukaan. Jos Helsingissä haluaa nopean katsauksen Sibeliuksesta, aloita Tornista kuten Sibelius ja tutustu täältä käsin suurmieheemme. Sibeliuksen nimeen törmää tajuamatta yllättävän usein.   

Sibeliuksenkatu
Sibeliuksenkadun löydät Taka-Töölöstä. Täällä Sibelius ja Aino asustivat vuosina 1939–1942. Kadulta löytyy kyltti sen talon seinästä, jossa taiteilijamme aikanaan piti majaansa.  

 

Sibelius-monumentti

Yksi Helsingin suosituimmista nähtävyyksistä on Sibelius-monumentti, joka sijaitsee ikään myös Töölössä. Nimensä mukaisesti Sibelius-puistossa. Muistomerkki paljastettiin vuonna 1967. Urkupillistön muotoisessa hulppeassa veistoksesta löydät yli 600 putkea ja painoakin on noin 24 tonnia. Näkemisen arvoinen!


Jean Sibelius -viulukilpailu

Jos taas haluat todella elää kuin Sibelius ja lahjojakin löytyy, nappaa viulu käteen ja osallistu Jean Sibelius -viulukilpailuun. Sibelius-Seura on järjestänyt kilpailun vuodesta 1965 alkaen joka viides vuosi. Ensimmäiseen kilpailuun osallistui 27 kilpailijaa. Vuoden 2010 kilpailuun oli ennätysmäiset 220 pyrkijää. Tänä vuonna ehkä tämäkin rikotaan. 



Sibeliuslukio
Kruununhaan Sibelius-lukiossa 530 oppilasta opiskelee tuleviksi taiteilijoiksi musiikki-, tanssi- ja yleislinjalla. Vuonna 1982 Sibelius-suvun suostumuksella koulun nimi muutettiin Sibelius-lukioksi.




Mihin Sibeliuksen mukaan nimettyyn asiaan sinä törmäät päivittäin?
 

Tee Sibelius-kierros jalkaisin tai hyppää ratikkaan. Samalla otat Helsingin haltuun! Katso koko vuoden menovinkit täältä: http://www.sibelius150.fi/ 

Hyvää Sibeliuksen juhlavuotta!

Terveisin,
Marjut
 
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti